Heyy! Tulin kertomaan vähän vauvakuulumisia sillävälin ku Jamiel nukkuu päikkäreitä. Pienellä näyttää olevan vähän mahavaivoja ja äsken missään muualla ei ollut hyvä olla kuin sylissä. Eikä siinä, mielelläni pitelen sylissä, mut on se vaan niin kurja katsoa avuttomana vierestä ku toinen pinnistelee niin reppanan näköisenä. Ei voi muuta kuin puhella lohduttavalla äänellä ja välillä huomaan eläytyväni ihan täysillä Jamielin ilmeisiin ja joskus jopa vaistomaisesti pinnistelevän mukana, ihan ku se muka helpottais toisen mahavaivoja. Onneks Jamien mahavaivat on (ainakin vielä) tosi vähäisiä. Meillä nukutaan hyvin pitkiä pätkiä, eikä mahavaivat valvota öisin.
Mehän ollaan siirrytty nyt kokonaan pulloruokintaan ja se on varmasti yks osasyy mahan kovuuteen. Mähän päätin olla stressaamatta imetyksestä jo ennen ku Jamiel oli edes syntynyt, mut nyt täytyy myöntää et vähän harmittaa. Aika paljonki. On sellanen epäonnistunut tunne. Mehän ollaan alusta alkaen käytetty ruokinnassa myös pullottelua, joka alotettiin sairaalassa aluks antibiootin takii. Kotona sit jatkettiin molemmilla, mut huomasin jo heti alussa tuttipullon vievän voittoa. Päästiin kuitenki ihan hyvään kompromissiin pullottelun ja imetyksen kanssa, joka oli mulle ihan okei ja kolme viikkoa sujuikin ihan suht hyvin. Pikkuhiljaa imetys kuitenkin tökki kokoajan enemmän ja enemmän. Jamiel ei meinannut saada otetta ja otteen löytymisen avittaminen oli kunnon työn ja tuskan takana. Sit yhessä vaiheessa mä vaan luovutin. Aloin antamaan pääasiassa korviketta, mut kuitenki jokapäivä tarjonnut myös rintaa. Paitsi että nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, et pelkkä rinnan esiin ottaminen saa Jamielin huutamaan punasena raivosta. Arvatkaa mikä fiilis. Esim eilen. Yritin jonkun aikaan ja jopa tiputtelin maitoa suuhun, mut ei, Jamiel ei saa otetta. Sit aikani yritettyä, luovutin taas. Koko hommasta ei vaan tule mitään.
Asia on mulle ihan okei, kyllähän sillä korvikkeellakin kasvaa, mut tää tunne... Ei se oo Jamielin syy ettei ote onnistu, mut mun omaatuntoa tässä kolkuttaa ku en saa sitä onnistumaan. En mä tienny et koko hommasta tulee näin pahamieli ja et imetys on sittenki mulle herkkäpaikka. Ja siks mä en halua luovuttaa vielä ihan kokonaan. Jospa me tänään onnistuttais.
No, se siitä aiheesta. Mun piti tulla kertomaan Jamielin kasvusta ja kuulumisista, eikä tekemään mitään luentoa imetyksestä :D
Ja ettei tästä kirjotuksesta tuu nyt liian pitkää, ni lisään tänne enää Jamielin kasvumitat ja videon, jonka tein kuukausipäivän kunniaksi.
Jamielhan täytti meinaan perjantaina jo kuukauden! ❤ Me juhlittiin tiistaina myös neliviikkois päivää. Luulin meinaa ekaks, et Jamiel täytti jo sillon kuukauden, mut eihän se niin kuulemma lasketakkaan :D. Jos Jamiel syntyi 29.12, ni tottakai se täyttää kuukauden vasta 29.1, eikä silloin ku tasan neljä viikkoa on mittarissa. En silti voi vieläkää täysin tajuta miten neljä viikkoa ei muka lasketakkaan kuukaudeksi. No anyway, söin juhlapäivän kunniaksi munkin sekä tiistaina että perjantaina! :) Kerrankos sitä eletää!
Jamielin neuvola 27.1.
(IKÄ 4VIIKKOA + 1PÄIVÄ)
Suluissa syntymämitat
PITUUS 52,7cm (47cm)
PAINO 4280g (3301g)
PÄÄNYMPÄRYS 36,8cm (34cm)
"Vauhdilla kasvaa, pituutta tullut hyvin. Painoa sopivassa määrin.
Nostanut maitomääriä. Kohdistaa katsetta, ääntelee. Iho kaunis, Silmät kirkkaat. Suu kunnossa."
Mä en muistanu et vauvat kasvaa noin nopeesti.
Viis pilkku seittemän senttii kuukaudessa, oikeesti.
Tätä menoohan Jamiel on kohta mun mittanen :D
❤.lla cami